Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2023.

Makuuhuoneen seinien maalaus

Kuva
Kun muutin Kivikarille, niin mielestäni kivoin asia makuuhuoneessa oli tulipesä ja järkyttävin kissan raapimat seinät. Koska minulla ei ole kissaa, niin en osannut kuvitellakaan minkälaista tuhoa kissa voi saada aikaiseksi. Yhtään asiaa ei auttanut se, että seinät oli levytetty jollakin pehmeällä materiaalilla (älkää kysykö millä) josta kyseinen kisuli on taatusti oikein tykännyt. Taisin huokaista syvään kun mietin, että ei hemmetti, noita jälkiä ei saa millään paikattua.   Kovia kokeneet seinät   Yksi vaihtoehto olisi ollut vaihtaa levyt kokonaan, mutta siitä olisi tullut astetta suurempi remontti eikä tarkoituksenani ole ryhtyä niin mittaviin toimiin, vaan lähden remonteissani liikkeelle siitä, että jos jonkun asian saa näppärästi ja pienellä vaivalla sekä budjetilla tehtyä niin sen voi tehdä. Välillä vähän jopa nolottaa kutsua näitä tekemisiäni suurieleisesti remontiksi kun lähinnä vaan siistin paikkoja ja heilutan maalisutia. Tapetti itsessään olisi ollut ihan nätti: vaalea ja pien

Virkattu säilytyslokerikko

Kuva
Haalin erilaisia lankoja aina milloin mistäkin vaikka en aina tiedäkään etukäteen, että mitä aion niistä tehdä. Voin ostaa niitä jos niissä on oikein hyvä tarjous tai sitten sesonki on loppumassa ja alan pelätä,  että jotain tiettyä sävyä ei enää jatkossa saakaan. Joskus saan lankoja myös ystäviltä lahjoituksena. Hyvä niitä on tietysti kotona jonkin verran ollakin ihan siltä varalta, että saa yllättäen jonkin loistavan käsityö idean. Sen loistavan idean saaminen on kylläkin kiven alla, yleensä suorastaan todella hukassa.   Kehittyvä kiinnostus käsitöihin Lapsena en välittänyt käsitöistä ja koulun rättikässän tunnit olivat aikalailla piinaa sillä en osannut neuloa tai tehdä oikeastaan mitään muutakaan. Opettaja ei tainnut minusta juurikaan tykätä tai sitten hänellä oli vain ns.vitsit vähissä minun kanssani. Asiaa ei yhtään auttanut se, että silloinen paras kaverini oli tietenkin ihan huippu hyvä kaikessa ja neuloi jo ala-aste ikäisenä kuvioneuleita ja luoja ties mitä.  Sitten jossakin v

Kuistin kesäisempi ilme

Kuva
Usein hieman kaihoisana katselen netistä kuvia ihmisten suurista ja valoisista kuisteista ja niiden upeista sisustuksista. Meidän kuisti kun on hieman pikkuruinen niihin verrattuna eikä suoraan sanottuna nyt niin kovin valoisakaan. Molemmilla sivuilla on kyllä ikkuna joista toinen on jopa etelän suuntaan mutta naapurin tontilla on sen verran tiheässä noita puita, ettei aurinko juuri pääse sieltä välistä kurkistamaan.      Valoisaa ilmettä valkoisella   Koska en voi naapurin tonttia mennä parturoimaan tai edes viemään hänelle moottorisahaa käteen pieneksi vinkiksi, niin sitten pitää tyytyä tekemään omalla kuistilla se mitä tehtävissä on. Meillä ei valkoisia seiniä monessakaan huoneessa ole. En ole mitenkään valkoisten seinien inhoaja, ei siitä ole ollenkaan kysymys, tiedostan hyvin niiden viehätyksen ja syyt valita valkoinen, mutta yleensä tykkään enemmän siitä, että seinässä on jokin pehmeä sävy. Alakerran eteisessä tosin on kermanvalkoiset seinät ihan valo-olosuhteiden takia tai siis

Tuplahaaste

Kuva
Vaikka olen harrastanut maalaamista noin 30 vuotta niin vesiväreihin en ole koskenut sitten ala-asteen. Ei niissä mitään vikaa ole, ihan päinvastoin. Ihailen akvarellitöitä todella paljon. Ehkä juuri siksi, että olen nähnyt niin paljon upeita akvarellitöitä, en ole itse uskaltautunut edes kokeilemaan vesivärejä. Kynnys on ollut liian korkea. Öljyväreillä maalaaminen on kuitenkin niin täysin erilaista. Niiden kanssa saa puljata loputtomiin eikä mikään ole peruuttamatonta. Sillä juuri tuo on ehkä se suurin syy siihen, miksi arastelen vesivärien käyttöä. Kun sivellin on jotakin piirtänyt niin sitä ei enää pois saa.    Ensimmäinen haaste   Haluan aina kehittää ja välillä haastaa itseäni taiteen saralla. Joten viime syntymäpäiväksi ostin viimein itselleni ihan kokeeksi akvarellivärit ja paperia. Tunnustan, että ne lojuivat pöydällä sen verran kauan, että pölyt sai jo pyyhkiä päältä. Kunnes tuli sellainen sopiva hetki. Ajattelin, että eihän niitä kukaan näe kuitenkaan ja saahan niistä sitten

Muutoksia keittiössä

Kuva
Keittiö on oikeastaan ollut jonkinlaisessa muutoksessa koko sen ajan kun olen täällä asunut. Vaikka olen tehnyt pieniä muutoksia sinne sun tänne niin en oikeastaan vieläkään tiedä, että minkälaisen siitä lopulta haluan tai minkälainen siitä tulee. Toisaalta kaikki ne muutokset jotka olen keittiössä tehnyt, ovat vieneet sitä pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Jos ei kerran lopullista suunnitelmaa vielä edes ole niin ehkä on hyväkin, ettei asioiden kanssa hätiköi vaan edetään pienin askelin.    Retro keittiö   Ajatuksena on säilyttää keittiön ilme yhteneväisenä talon ikään ja muuhun sisustukseen nähden joten sen tyyliä ei ole tarkoitus liikaa muuttaa. Alkujaan keittiö oli yleisilmeeltään aika raskas, lähinnä pelkkää puuta, ruskeaa ja keltaista joten pientä raikastusta se kaipasi ja päivitystä enemmän tähän päivään. Muutokset on tarkoitus tehdä myös pienellä budjetilla joten mitään mittavaa remonttia ei ole tehty eikä sellaista ole luvassakaan. Lähinnä pintoja käsittelemällä on tarkoitus saa

Gluteeniton raparperipiirakka

Kuva
Kesän ensimmäinen raparperipiirakka on tehty! Tykkään raparperista leivonnaisissa, soseissa ja mehuna vaikka suoraan ihan sellaisenaan en sitä irvistämättä pystykään syömään. Harvempi luultavasti pystyy, sen verran kirpakkaa tavaraa se raakana on. Eikä sen syömistä raakana suositellakaan. Lapsuudessa meillä kotona tehtiin aina joka kesä ainakin yksi raparperipiirakka ja kiisseliä. Kiisseliä teen itse välillä vieläkin mutta eniten hyödynnän sitä juuri leivonnassa.   Raparperi varkaissa Aikaisemmin olen joka kesä joko ostanut tai saanut joltakulta ystävälliseltä ihmiseltä muutaman varren, sen verran, että saa piirakan tai paistoksen tehtyä ja kenties vielä hieman pakkaseenkin laitettua. Nykyään olen onnellinen siitä(kin), että raparperi kasvaa omalla pihalla omenapuun alla. Keväällä käyn useasti katsomassa, että joko näkyisi kasvuunlähdön merkkejä. Raparperi on minun ja erään ystäväni yhteinen "juttu". Nuoruusvuosina kävimme joka kesä varastamassa raparperin varsia erään tuttav