Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2024.

Hyllykön tuunaus

Kuva
Viime postauksessa kerroin siitä miten kyhäsin itse varsin persoonallisen pöytä ratkaisun uuteen työhuoneeseeni. Tällä kertaa kerron hyllykön tarinan. Se ei kenties ole ollenkaan niin jännittävä tai erikoinen kuin pöydän tarina, mutta ehkä ideoita antava ja voi se olla hieman opettavainenkin, ainakin minulle itselleni. Vaikka kaikki ei mennytkään niin kuin siinä kuuluisassa televisio ohjelmassa, niin loppujen lopuksi sain työhuoneeseeni ihan kelvollisen ja toimivan hyllykön tavaroiden säilyttämistä varten.   Tuunausta vailla Kaappeja, hyllyköitä, lipastoja, niitä tarvitaan kaikenlaisen tavaran säilyttämiseen. Jos olisin erikseen ostanut säilytystilaa, niin olisin todennäköisesti valinnut joko suurehkon lipaston tai yksinkertaisen kaapin, mutta koska meillä kaikki projektit pyritään tekemään joko ihan nolllabudjetilla tai ainakin hyvin edullisesti, niin ilmaiseksi ystävältä saatu hyllykkö kelpasi loistavasti. Kyseinen hyllykkö on vanha mutta laadukas ja tukeva. Ainoastaan väri ei oike

Pitkä pöytä työhuoneeseen

Kuva
Kaikenlaista sitä tulee aina välillä kokeiltua ja väsättyä, mutta nyt tuli kyllä tehtyä melkoisen erikoinen projekti. Jaan näitä postauksiani erillisiin kategorioihin, mutta tämän kanssa en oikein osaa sanoa, että mihin niistä tämän laittaisi. Koska kyseessä ei ole varsinaisesti remontti, askartelu, eikä edes käsityö, saati taide (vaikka voisihan tätä joku jonkinlaiseksi moderniksi tilataiteeksikin ihan vitsinä kutsua), niin jäljelle jää sisustus. Ja toisaalta onhan pöytä osa sisustusta, joten valitaan sitten se kategoria.   Ajatus lähtee tarpeesta   Koko homma lähti siitä kismittävästä asiasta, että kaikki harrastamiseen tarvittavat välineet olivat siellä täällä ympäri taloa. Kun haluan ommella jotakin, niin kone on pakattuna johonkin kaapin perukoille ja langat sun muut tarvikkeet ovat jonkin toisen laatikon pohjalla. Tai kun aloitan uuden maalauksen, niin haen taulupohjat alakerrasta, värit ja pensselit yläkerrasta, eikä sille varsinaiselle tekemiselle ole mitään muuta paikkaa kuin

Pannacotta-omenapiirakka jämistä

Kuva
Tuossa alkuvuodesta kirjoitin siitä, miten hyödynsin jääkaappiin jääneitä elintarvikkeita suolaisessa piirakassa ja lupasin jossain vaiheessa kertoa myös, että minkälaista makeaa piirakkaa tein niistä jämistä. Piirakoissa on yleensäkin todella helppoa käyttää jämiä, sillä tarvittavat määrät ovat pieniä ja niitähän ne jämät yleensä ovat, sen verran pieniä määriä, ettei niistä enää kokonaista ateriaa saa, muttei niitä oikein poiskaan raaski heittää. Kerran tein muutamasta aterialta ylijääneestä kylmäsavulohen siivusta minikokoiseen vuokaan pienen piirakan. Pienihän se oli, mutta kyllä siitä hyvin sai kahdelle ihmiselle kahvin kanssa maisteltavaa.      Mitähän näistäkin tekisi   Tällä kertaa kerron siis siitä makeasta piirakasta, joka syntyi lähes yksinomaan tähteitä käyttämällä. Ajatus lähti siitä, että olin taas jälleen kerran hamstrannut juhlapyhiksi liikaa kermaa jääkaappiin. Jostain syystä kuvittelen aina tarvitsevani sitä purkkitolkulla ja sitten ne jäävät kuitenkin käyttämättä. Vai