Kivikarilla

Minulla oli alkujaan ajatuksena kirjoittaa Kivikarin puutarhan siirtymisestä kesästä syksyyn ja siitä, miten keväällä kylvämilleni taimille tapahtui jne, mutta ilmojen puolesta ollaankin jo hyvää vauhtia päätymässä talven puolelle. Katosiko syksy tänä vuonna johonkin? Vai tuntuuko se vain siltä nyt kun on ollut hieman tavanomaista kylmempää? Loppukesä oli pitkään kaunis ja lämpöä riitti hyvin syyskuun loppupuolelle asti. Sitten kun minun käsitykseni mukaan piti alkaa syksy, niin yhtäkkiä sääennusteessa puhutaankin jo pakkasista ja mahdollisesta lumisateesta.     Piha vai puutarha?   Oikeastaan tuntuu hassulta edes puhua varsinaisesti puutarhasta kun tämä meidän piha on kyseessä. Kun muutin tänne Kivikarille pari vuotta sitten täällä oli vain seitsemän isokokoista vanhaa omenapuuta ja sen vieressä valtava sora-alue, jossa ei kasvanut yhtään mitään muuta kuin rikkaruohoja. Edellisessä asunnossani olin tottunut monimuotoiseen ja rehevään puutarhaan, jossa lajeja ja kukkaloistoa riitti kev

Minä olen käytännöllisesti katsoen kasvanut leivällä ja jogurtilla. Kyllä meillä aikoinaan kotona muutakin aamupalaa syötiin, mutta tämä yhdistelmä on jäänyt mieleen. Äiti oli töissä meijerillä, joten jogurttia ja jäätelöä meillä oli aina. Lapsena se jäätelö olisi varmaan ollut mieluisampi aamupala, mutta kumma juttu, ettei sitä aamulla koskaan ollut tarjolla. Oli sitten kyse jogurtista tai jäätelöstä, niin omasta osuudestaan sai olla tarkkana, sillä veljeni tuppasi yleensä syömään kaiken ihan vain sillä verukkaalla, että "muuten ne menevät huonoksi".      Mitä aamupalaksi?   Aikuisena ruuan suhteen helposti jatkaa samaa rataa kuin mihin lapsena on tottunut. Leipää ja teetä, siinä yleisin aamupalani. Nykyään kun minulla on noin kilometrin mittainen lista ruoka-aineista, joita tulisi vältellä, niin aamupalasta tulikin aluksi ongelma. Jos en voikaan enää syödä samalla tavalla kuin aiemmin, niin mitä ihmettä sitten söisin teen kanssa, kun useimmat perinteiset aamupala variaatiot

Pikkumattoja tarvitaan aina vähän sinne sun tänne. Eihän ne nyt ostettaessakaan paljoa maksa, mutta itse tehden ne ovat joko likipitäen tai täysin ilmaisia, riippuen siitä, löytyykö kotoa tarvikkeet entuudestaan. Olen tehnyt niitä tässä muutaman vuoden aikana useamman ja ollut ihan tyytyväinen, vaikka pikkasen tuppaavat olemaan muodoltaan vinkuroita joka suuntaan. Yritän tehdessä pitää käsialan mahdollisimman tasaisena, mutta jotenkin niistä siitä huolimatta tulee aina vähän minkälaisia sattuu. Mutta pääasia, että saan toivomaani kohtaan sopivan maton ja ovathan ne sekä hauskan, että persoonallisen näköisiä.   Pussilakanasta lattialle Koko ajatus näistä virkatuista matoista lähti pari vuotta sitten siitä, kun minulla sattui menemään yksi lempi pussilakanoistani rikki. Se repesi niin pahasti, ettei sitä voinut enää käyttää. Minä en tietenkään nuukana ihmisenä voinut sitä heittää poiskaan, joten sille piti keksiä jotakin jatkokäyttöä. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin ollut se, että olisin

Pukuhuoneen kunnostus projekti on viimein saanut loppusilauksensa. Olen aikaisemmin maalannut kyseisestä tilasta jo lähestulkoon kaikki muut pinnat, mutta lattia on saanut odottaa vuoroaan. Ei siksi, että työ olisi ollut vaikea tai muuten iso homma, vaan lähinnä sen takia, että sopivaa maalia ei ole sattunut osumaan kätösiin aikaisemmin. Siitä, miltä pukuhuone näytti alkujaan, ennen pintaremontia, voit käväistä lukemassa täältä: pukuhuoneen pintaremontti .   Lattia on alkuperäinen lautalattia, joka on maalattu ajan saatossa pariin otteeseen aikaisemmin. Huonoon kuntoon päässeen harmaan maalikerroksen alta pilkisti samaa sinapin väristä maalia kuin mitä täällä Kivikarilla on muutenkin vähän siellä täällä. Ihan samaa sävyä en halunnut enää lisää, mutta harmaa se voisi kyllä olla vieläkin. Minusta harmaa väri sopii hyvin sekä vanhaan lautalattiaan noin niin kuin yleensä, että tämän pukuhuoneen muuhun värimaailmaan.   Lattia ennen maalaamista. Tämä olikin jo ihan maalauksen tarpeessa   Po

Aula ei ole ollut prioriteetti ykkönen kunnostettavien kohteiden listalla, joten sen maalaaminen on aina vain jäänyt. Tilassahan ei varsinaisesti oleskella, joten voisi kuvitella, ettei sillä ole niin väliäkään miltä siellä näyttää. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, koska aula on tila, jossa kuljetaan loppujen lopuksi aika paljonkin päivän aikaan kun siirrytään huoneesta toiseen. Jouduin jokin aika sitten siirtämään työpisteeni keittiöön ja huomasin, että siltä paikalta näkee suoraan aulaan. Päätin siis, että aulalle on viimein aika tehdä jotain.    Lisää valoisuutta     Suurimmat epäkohdat aulassa ja siten pientä pintaremonttia vaativat kohteet olivat seinäpinnat, ovien karmit, kynnykset ja portaikko. Seinissä suurin ongelma oli pinttynyt lika, joka ei edes harjalla pesemällä lähtenyt. Siinä ei oikeastaan jää muuta vaihtoehtoa kuin maalata seinät uudelleen. Keltainen väri ei sinällään ollut mitenkään ongelma. Koska aulaan ei juuri tule luonnonvaloa ja valaistus on muutenkin puutteelli