Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

Vierashuoneen vessan ehostus

Kuva
Vierashuoneen yhteydessä on erillinen wc tila jota tulee käytettyä todella harvoin. Tästä syystä sen laittaminen kuntoon on tupannut jäämään. Mutta nyt kun muutama viikko sitten sain vierashuoneen siistittyä käyttökuntoon niin nyt vessakin sai viimein pientä ehostusta osakseen. Muutos on lähinnä kosmeettinen eli maalia pintaan, mutta tilan tunnelma muuttui jo ihan pelkästään maalaamalla aivan toiseksi.     Lähtökohdat   Ajatuksena tässä projektissa (niin kuin muissakin remontointi/sisustus projekteissani) oli se, että yritetään mahdollisimman pitkälle pärjätä niillä mitä on. Eli tämä ehostus saatiin tehtyä käytännössä ihan nolla budjetilla. Tilaan, jota käytetään harvoin ei muutenkaan viitsi satsata rahallisesti kovin paljon. Siitä huolimatta halusin hieman siistiä vessan yleisilmettä, jotta sitä olisi mukavampi käyttää. Katto on kuultokäsiteltyä paneelia joten sille ei tarvinnut tehdä mitään. Lattia on beigen sävyistä  marmorikuvioista laattaa. Vielä muuutama vuosi sitten se olisi o

puutarhapenkin kunnostusta

Kuva
Siitä taitaa olla jo yli kymmenen vuotta kun ostin tämän puisen puutarhapenkin. Talvet se on yleensä ollut katoksen alla mutta kesät aina pihalla säiden armoilla. Maalasin sen aikoinaan valkoisella puunsuojamaalilla juuri sen takia, että pinta hieman suojaisi puuta ja antaisi penkille lisä aikaa. Luultavasti se olikin hyvä päätös, sillä vahvasti epäilen, että "mitä lie ulkolaista puuta" oleva penkki olisi ilman suojausta hajonnut jo huomattavasti aikaisemmin. Hyvin se kesti kuitenkin viime syksyyn saakka.    Irvistelevät liitokset   En voi sanoa, että kyseinen penkki olisi varsinaisesti kovassa käytössä ollut, sillä aika harvoin siinä tulee istuskeltua kuitenkaan. Joka kevät haaveilen aina kiirettömästä kesästä jolloin saan vain istuskella ulkona kirjaa lukien. Puutarhassa vaan tuppaa yleensä olemaan sen verran paljon tekemistä, että istuskelu on useinmiten jäänyt haaveeksi. En kuitenkaan valita sillä pidän puutarha hommista.  Viime syksynä huomasin, että penkin kunto alkoi o

Virkattu istuinpehmuste jakkaralle

Kuva
Tuossa jokin aika sitten oli sukulaisten kesken suunnitteilla, että olisi vietetty grillaus/saunomis päivää täällä meillä vähän isommallakin porukalla. Järjestelin pihakalusteita sitä silmällä pitäen, että miten mahtuisimme kaikki istumaan. Piha-alueen lisäksi huvimajaan mahtuisi syömään hyvin 2 ja hätätapauksessa 4 kun otetaan pari ylimääräistä tuolia ja jakkaraa käyttöön. Jakkara on jo parhaimmat päivänsä nähnyt ja aika huterakin, mutta ajattelin, että jos siihen saisi jonkin kivan päälisen, niin kyllä se vielä tämän kesän menee.      Pikkaisen isompi patalappu   Lähtökohta tämän käsityöprojektin kanssa oli ihan sama kuin muissakin mitä teen: ensin katsotaan nurkat ja laatikon pohjat jos sieltä löytyisi jotakin käyttökelpoista. Tälläiseen työhön nyt olisi käynyt hyvin vaikka kaikki pienetkin lanka jämät mutta sitten nettiä selatessani huomasin kuvan jonkun tekemistä patalapuista, jotka oli virkattu muistuttamaan halkaistuja hedelmiä. Ajatus oli minusta tosi kiva, joten ajattelin suru

Varastosta vierashuoneeksi

Kuva
Alakerrassa on huone jolle ei alussa löytynyt mitään käyttöä joten siitä varmaan aika tyypilliseen tapaan muodostui varasto. Varastotilakin on toki käytännöllistä ja tarpeellista mutta tätä tuntui turhalta pitää varastona kun talossa kerran on jo entuudestaan kaksi ihan oikeaakin varastotilaa. Käytän kyseistä tilaa lopulta aika harvoin. Meillä se toimii lähinnä "pakohuoneena" eli sinne menemme koiran kanssa ukkosta ja uutta vuotta pakoon. Alakertaan ulkoa tulevat äänet eivät nimittäin kuulu niin hyvin joten tämä on talon hiljaisin huone. Tarkoitusta vailla Tässä matkan varrella olen kaavaillut siitä milloin harrastushuonetta, milloin työhuonetta. Harrastushuone ajatus kaatui lähinnä siihen, että tilassa on vain yksi kohtalaisen pienikokoinen ikkuna joten luonnonvaloa ei juurikaan tule sisään. Esimerkiksi maalatessa luonnonvalo on kuitenkin todella tärkeää. Työhuoneena tila muuten toimisi hyvin rauhallisen sijaintinsa takia mutta minun on kuitenkin niin helppo sijoittaa työpi

Pullaa vaniljakastikkeesta

Kuva
Minulla on ihmeellinen tapa aina silloin tällöin ostaa pari purkkia vaniljakastiketta ihan vain varmuuden vuoksi. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka just nyt tarvitsen sitä johonkin eikä kauppaan jaksa sen takia lähteä. Lähin kauppa on tosin ihan tuossa nurkan takana joten pikkaisen ontuu tuo seitys. Yleensä aina tuppaa käymään kuitenkin niin, että ne jäävät käyttämättä. Nytkin huomasin, että ei vitsit, päiväykset menee, joten mietin, että mihin niitä voisi hyödyntää.   Älä heitä pois, vaan käytä pois   Yllättävän nopeasti löysin pulla reseptin, jossa pohjana käytetään vaniljakastiketta. Toisaalta jos olisin asiaa ensin ihan itse ajatellut, niin eiköhän vaniljakastiketta voisi käyttää lähestulkoon mihin vain missä yleensä käytetään maitoa. Tarkoitan tässä yhteydessä siis lähinnä makeaa leivontaa ja jälkiruokia. Yhden purkin saisi varmasti upotettua vaikka hyydykekakkuun ja pari purkillista kenties riisipuuroon tai uunijuustoon, pannariin jne. Pitääkin hieman tarkemmin tutkiskella asia