Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2024.

DIY idätyslaatikot

Kuva
Ihanaa, kevät tulee! Tai no okei, ei nyt ehkä ihan vielä, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Tämä puutarha-kategoriani on ollut luonnollisesti aika hiljainen jonkin aikaa, sillä talvella puutarhasta ei juuri postattavaa ole. Mutta nyt päästiin taas yksi pieni askel lähemmäs kevättä ja sitä myöten herättelemään uinuvia aivonystyröitä tulevaa puutarhakautta varten. Joka vuosi päätän, että ensi keväänä en kyllä ryhdy mihinkään idätyspuuhiin ja yhtä varmasti joka kerta tähän aikaan vuodesta mietin kuumeisesti, että mitähän ihanaa sitä tänä vuonna laittaisi kasvamaan.      Kevään huumaa ei voi estää   Jo monena vuonna peräkkäin suurin kiinnostukseni siemenien osalta on kohdistunut hyötykasveihin ja varsinkin kolmeen hyvin tavanomaiseen puutarhojen peruslajiin, joita epätoivoisesti yritän saada ilman kasvihuonetta kasvamaan ja tuottamaan satoa: tomaatti, kurkku ja kesäkurpitsa. Helpponakki, sanovat nyt monet tässä kohtaa, mutta ei se nyt aina niin helppoa ole. Tomaatit eivät yleensä ehdi kyp

Kaapin ovien maalaus

Kuva
Siitä huolimatta, että tällaisessa vanhassa talossa todellakin riittää kaikenlaista korjattavaa ja remontoitavaa, niin huomasin yllätyksekseni, että siitä onkin vierähtänyt jo tovi aikaa kun viimeksi olen mistään remppahommista tänne blogiini mitään laittanut. Piti oikein käydä katsomassa, että kuinka kauan edellisestä postauksesta oikein onkaan. Ei siitä loppujen lopuksi näyttänyt olevan kuin vajaa 3 kuukautta, mutta jotenkin se tuntuu pidemmältä ajalta. Ovia olin näemmä silloinkin maalannut ja niitäpä maalasin tälläkin kertaa.    Pienellä vaivalla piristystä ja uutta ilmettä   Itseäni välillä vähän hymyilyttää se, miten kutsun näitä korjailu- ja maalaushommiani suurellisesti remonteiksi. Pintaremonttia ne pääasiallisesti siis ovat ja loppujen lopuksi aika pieniä juttuja mitä tulee tehtyä. Ne ketkä ovat pidempään tätä blogiani seuranneet tietävätkin niinsanotun remontointifilosofiani, mutta muille sen voi pähkinänkuoressa kiteyttää jotenkin näin: teen pieniä, helppoja ja usein hyvin e

Jauheliha-sinihomejuustopiirakka

Kuva
Suolaiset piirakat ovat ihan mahtavia monestakin syystä. Eikä väheisimpänä syynä ollenkaan se, että niihin saa todella näppärästi upotettua kaikenlaisia jämiä niin pohjaan kuin täytteeseenkin. Monessa elintarviketuotteessa on nykyään pitkät päiväykset. Joskus suorastaan pikkaisen epäilyttävän pitkät. Mutta sehän siinä juuri oikestaan hämääkin. Helposti ajattelee, että kyllähän ne nyt tulee ajoissa käytettyä pois, joten niitä päivämääriä ei sitten tule niin katselleeksi. Minulle kävi, niinkuin varmaan monelle muullekin, että jouluksi tuli ostettua pikkasen reilunlaisesti tavaraa ja osa jäi sitten käyttämättä. Koska minähän en mitään käyttökelpoista heitä pois, niin johonkinhan ne sitten täytyy käyttää.     Älä  heitä pois vaan käytä pois   Tein käyttämättä jääneistä aineksista kaksi piirakkaa, suolaisen ja makean. Tällä kertaa keskityn siihen suolaiseen ja myöhemmin esittelen sen makean version "jämäpiirakoista". Tuorejuustot olisin voinut käyttää myöhemminkin, mutta maitorahk

Hiippapipo

Kuva
Pakkanen paukkuu tällä viikolla oikein kunnolla ja ulos lähtiessä saa pukea lämmintä ylle, joten tälle hiippapipolle tuli todellakin heti käyttöä. Tein tämän hiippapipon ystävälle jo loppuvuodesta joululahjaksi, mutta en tietenkään voinut sitä tänne blogiini aikaisemmin laittaa tai yllätys olisi mennyt pilalle. Tämän pitkän hiippapipon ajatus on se, että siinä yhdistyy kivasti sekä pipo että kaulahuivi samassa paketissa. Ystäväni ottikin pipon heti käyttöön ja kuulemma tykkää siitä oikein paljon. Hiippapipo on lämmin ja väritkin olivat hänelle mieluisia.     Lankaa saa varata reilusti   Ostin tätä pipoa varten ainoastaan kaksi kerää villalankaa, mutta tottakai lopullinen menekki oli huomattavasti suurempi. Näiden kahden kerällisen lisäksi käytin siihen kaikki pipon värimaailmaan vähänkin sopivat jämälangat. Lopullista langanmenekkiä on siis vaikea tarkkaan sanoa, mutta olisiko noin 400g yhteensä. Sanoisin, että sen verran ainakin kannattaa varata. Toisaalta jos pipon värillä ei ole i